Valmisteluja!

Puolitoista viikkoa lähtöön!
Valmistelut ovat jo kovassa käynnissä ja voisinkin tähän postaukseen listata muutamia asioita opiskelijoille tai miksei muillekkin, jotka mielivät lähteä pidemmäksi aikaa Thaimaahan.
Kv-prosessini alkoi aivan alkusyksyllä, jolloin jätin alustavan hakemuksen kv-vaihtoon. Tämän jälkeen ryhmänohjaajani kävi hakemukseni läpi ja antoi suostumuksensa, jonka jälkeen kv-polkuni pääsi jatkumaan. Alunperin varauduin lähtemään n. kuukaudeksi, mutta parin muuttujan jälkeen reissun pituus vaihtuikin suhteellisen radikaalisti kolmeksi kuukaudeksi :D
 
Kv-valmennuksia on vaihtoon lähtijöille yhteensä kolme valmennuskertaa ja ne ovat pakollisia kaikille. Valmennuksien aikana käydään läpi käytännön asioita paikan päällä, jonka lisäksi saamme joka kerralta kotitehtävät. Valmennuksen aikana tehtäviä juttuja ovat olleet mm. CV, motivation letter CV:n liitteeksi sekä muita paperihommia. Ennen lähtöä pitää käydä myös terveydenhoitajan juttusilla.
 
Koska olen lähdössä vähän kauemmas ja suhteellisen pitkäksi ajaksi valmistelut piti tosiaan aloittaa jo hyvissä ajoin. Olen Thaimaassa yli kuukauden, joten tarvitsen myös viisumin ja harjoittelua varten tarvitsen myös paikallisen työluvan, jotta saan tehdä töitä. Työlupaa varten lähetin Aavaan kopion passistani, sopimuksen koululta, CV:n sekä hakemuksen ja kuvan itsestäni. Työlupaa varten käyn vielä terveystarkastuksessa saavuttuani Khanomiin. Pari päivää sitten sain vielä pyynnön toimittaa opiskelutodistuksen virallisesti thaiksi käännettynä työlupaa varten. Opiskelutodistuksen kääntäminen osoittautuikin hieman haastavaksi, koska Suomessa on varsin vähän thaikääntäjiä...ja ei ainuttakaan auktorisoitua :D Sain kuitenkin lopulta tehtyä ihan hyvän diilin Turussa toimivan Kääntämön kanssa ja tämä haaste on nyt selätetty! 



Viisumia varten sain Aavasta tarvittavat dokumentit, joita olikin iso kasa. Thaimaan viisumin hakijoille tiedoksi, että Royal Thai Embassy sijaitsee Helsingissä ja on auki arkipäivisin 9-12(!!). Itse paikanpäältä anottuna viisumin saa noin neljässä päivässä, mutta postitse anotun viisumin saamiseen voi mennä kolmekin viikkoa.
Rokotuksia otin Hepatiitti A- sekä lavantautirokotteet ja Hepatiitti B- sekä jäykkäkouristusrokotteet minulla olivat jo ennestään. Pohdin myös Japanin aivotulehdusrokotetta, mutta totesin sen lopulta kuitenkin turhaksi, kop kop. Lääkevarastojani täydensin Buranalla, Imodiumilla, maitohappobakteereilla, rakkolaastareilla, melatoniinilla, laastareilla sekä matkapahoinvointilääkkeillä, koska voin aina ja joka paikassa pahoin :D

Lennän ensin Bangkokiin, jossa yövyn yhden yön (hih, one night in Bangkok!...), jonka jälkeen lennän vielä paikallislennolla Surat Thaniin. Kaiken kaikkiaan lentoihin meni yllättävän vähän rahaa. HEL-BKK- lennot otin Qatar Airwaysilta ja hinnaksi menopaluulle tuli peruutusturvan kanssa vain n.560€. Maansisäiset lennot otin Thai AirAsianilta ja AirAsianilta, näille hinnaksi tuli yhteensä 150€. Tosin AirAsian matkatavaramaksut jäivät hieman epäselväksi, mutta go with the flow :D
Hotellihuoneen Bangkokista sain suomalaiseen makuun oikeen huokeaan hintaan 48€/yö ja kyseessä on ilmeisesti suhteellisen tasokas hotelli. 
Majoitus kohteessa selviää, kunhan pääsen paikan päälle. Luultavammin vuokraan itse jonkin asunnon ja työpaikka lupasi auttaa sen hankinnassa, kunhan pääsen perille. 
Vielä olisi to do-listalla kansainvälinen ajokortti, matkustusilmoituksen teko sekä valmiin viisumin nouto Helsingistä ja adapterin osto!
Kettu kuittaa! :)
Ps. Koska olen semidino, varsinkin kuvien lisääminen ja niiden asettaminen oikeaan paikkaan blogissa tuottaa suurta tuskaa, forgive me! :D

-L

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Songkran

Sabai dee mai?

Kin khao reu yang?